Nyt on hyvä, kun päiväkirjamerkinnöistä ei ole mitään paineita, sillä näitä tuskin enää kukaan lukee, jos luki ennenkään. Nyt voin rauhassa jauhaa paskaa.

Ja paskaa riittää. Varsinkin tänään, kun unen ja kunnollisen ruuan puute on vienyt aivoista viimeisetkin järjenrippeet. Eilen illalla mieleni vastustuksesta huolimatta suuntasin siskon kanssa kohti pääkaupunkiseutua aikeissa liittyä tuhansien muiden bilehimoisten nisakkaiden sekaan illan hämärässä. Oltiin sitten kämpillä kolmisteen, minä, sisko ja paras ystävämme. L L L. Olemme L-trio ja ylpeitä siitä.

No vähät väliä sillä - asiaan. Kun päästiin kämpälle, aloitettiin kiihkeä valmistautuminen, ihan kuin jossain afrikkalaisessa rituaalissa, missä kiihkeät tanssisessiot täyttää illat, yöt, aamut ja päivät. Tosin meidän rituaalimme oli vähän valkoisempi, toki nokea hierottiin kasvoihimme ja tanssittiin rituaalitansseja ikivanhojen hittien säestyksellä, mutta perinteisestä rituaalista puuttui väkijuoma. Minä, heimomme vanhin akka, olen jättänyt väkijuomat unholaan jo vuosia sitten, ja ilmeisesti heimomme muut jäsenet yrittävät antaa henkistä tukea jättäämällä myös väkijuomakuppinsa tyhjentämättä ja näyttämällä nyrpeätä naamaa. Kiitän heimoamme.

Keskustaan päästiin vasta 23:00 jälkeen. Kai. En millään muista. Lähdettiin The Club'ille, josta en oikeastaan innostunut niin hirveän erityisesti, olinhan kuullut, että siellä taso ei ole kauhean korkealla, mitä ikään tulee. Mutta en voinut väittää vastaan heimomme tanssirituaaliexpertille, joten annoin paikalle mahdollisuuden. Ihmisiä oli paljon. Välillä tuntui, että kaikki eivät millään voi olla 18v. Ei millään. Välillä tunsin tosiaan itseäni ikivanhaksi muumioksi, ainakin museotasoiseksi, mitä muotiin, kampauksiin tai meikkeihin tuli. Paljasta pintaa oli paljon, korkkareita, joilla ei osattu kävellä ja illan erilaisia biisejä säesti jatkuva lasien pirskoutuminen lattiaan. Kukaan ei tosin edes kääntänyt katsetta tapahtumien suuntaan. Kai kaikki ovat niin tottuneita siihen. Ja ketään ei kiinnosta. Kunhan se ei ole oma lasi. Täys lasi. Kaikki pyörivät omissa maailmoissa, ajatellen omia haluja ja tarpeita. Niinkuin länsimaissa kuuluu tehdä.

Vaikka tarkoitukseni oli pysyä omissa oloissani niin pitkälle kuin mahdollista (nimittäin jos ketään miestä katsoi silmiin, hän oletti sen olevan kutsu sänkyyn), niin muutaman tyypin kanssa tuli kuitenkin juteltua. En lopulta tiedä, kumpi osapuoli kärsi enemmän henkisiä vaurioita. Me vai he. Heitä järkytti se, että olimme tulleet sinne vain tanssimaan, pitämään hauskaa ILMAN alkoholia. Emme siis hakeneet yhdenyön suhdetta, yrjöasteista känniä tai julkista nolausta. Meitä järkytti se, heidän kapeakatseisuus, heidän ihmetyksensä ja silmien pullistumien. Tosin se saattoi johtua alkoholistakin.

Päästiin takaisin kämpälle vähän ennen 7:00 aamulla. Väsytti, vitutti, väsytti. Nukahdin. Kaveri L lähti yhdeksän junalla landelle, kotiseudulleen, siskoni L lähti kymmenen bussilla kohti Siperiaa tai ainakin vähän samantapaisiin olosuhteisiin ja minä, L tulin klo 12 junalla kotiin, Landelle, jossa nyt imeskelen karkkejani. Vitutuspäivä tämä oli ja on, totta tosiaan. Junalippu kotiin maksoi lopulta yli 21€ ja kengät kastoi loskapaskakakkasäässä pahasti, olin kylmissäni ja vitutustasolla helvetin alapuolella. Olin nälissäni ja joku idiootti oli täyttänyt pikkuruisen kaupungimme helvetinmoisella loskakerroksella. Paskat.

Perrrrkele.

(Pyydän anteeksi monia kirosanoja, parempia en muistanut. Tällä hetkellä kahden tunnin aamu-unet pyörittää aivoistani vehnäpullia)