Kahdeksasta neljään päivät koulussa ovat ilman kurjaa oloakin rasittavan pitkiä. Väsyneenä ja ärsyyntyneenä ne ovat vielä pidempiä. Varsinkin, kun aamulla on pimeätä ja koulusta tullessa on taas pimeätä. Ja siinä välissä sataa vettä.
Aamulla kuivasin hiukseni kunnolla, musta ne näytti melkein tuuheilta, lähes terveiltä. Astuin ulos kylmään ja sateiseen syysilmaan, tihkusade litisti tukkani kiinni päännahkaan ja kesäkengät meinasi vetää multa jalat alta mutaisella metsätiellä, jota pitkin kaverin luo siskon kanssa käveltiin. Saatiin onneksi kyyti kouluun, vaikka hiukset olikin menetetty.

Kun tulin taas lkouluun tänä syksynä, niin olin valinnut yli 90 kurssia yhteensä kolmelle vuodelle. Parissa kuukaudessa motivaatio on tasaiseen tahtiin laskenut pohjamutiin, ja nyt on hyvä, jos saan enää edes sen pakollisen 75 kurssia kokoon. Nyt on 45 kurssia tehty, ja tämän jakson jälkeen menee yli 50. Kuitenkin on pakko saada vielä jonkun verran kursseja tänä vuonna. Keväälle jää varmaan 4-5 kurssia per jakso. Neljä on pakko valita, jos tukea haluaa saada. Seuraavassa jaksossa on kuitenkin joku 6-7 kurssia, mistä en tykkää. Yritän keksiä jonkun keinon, jolla päästä muutamasta kurssista. Siinä meni sitten se yksi vapaa tunti, kun mietin tota kurssisuunnitelmaa...

12-14 oli äikkää ja se meni ihan hyvin. Piristyin hieman ja hauskaakin oli. Mutta sitten 14-16 oli matikkaa ja se oli ihan hirveätä. En tajua mistään mitään ja se ahdistaa. Mutta ope jaksaa vaan hymyillä ja sanoa rauhallisesti, että kyllä se siitä. Argh. Lopulta olinkin tunnilla nukahtamispisteessä, vaikka kuinka yritin pitää itseäni hereillä keksimällä lapsilleni nimiä. En vieläkään halua lapsia (hui kauheeta), mutta rakastan edelleen nimiä.

Jos saan pojan, sen nimeksi tulee Kai Leon Markel ja tytölle tulee nimeksi Kaie Nela Emilia. Nimet kuulostaa varmaan vähän oudolta suomalaisen suussa, mutta itse pidän niistä. Kai on yksi suosikkinimistä, vaikka se onkin vähän hämmentävä: Suomessa se on pojan nimi ja Virossa tytön. Pidän myös Leo-nimestä, mutta eräs seikka estää sen käyttämisen, joten Leon on aivan yhtä hyvä. Markel on taas pikkuveljeni nimi, joka lensi pois aivan liian aikaisin. Tytön nimestä sen verran, että Kaie on virolainen tytönnimi, ja haluan ehdottomasti virolaista kulttuuria mukaan. Nela on muuten vaan kaunis nimi (äännetään Ne:la, jossa on 1,5 e:tä, ei ihan Neela siis) ja Emilia on taas ehdottomasti yksi kauneimmista nimistä.

Matemaattisen kärsimyksen jälkeen soitin äidille, jotta saisin mahdollisesti kyydin kotiin. Epäilin nimittäin kävelykykyäni, sillä silmät eivät edelleenkään pysyneet auki. Käytiin kuitenkin Säästöpörssin kautta ja ostin liikaa karkkia. Kuinka monta kertaa olenkaan luvannut pyhästi olla syömättä karkkia? Liian monesti.

Mutta käytän karkkia ja huumoria suojakeinoina pahaa maailmaa vastaan. Nimittäin olen edelleen riidoissa entisen ystäväni kanssa, eli emme puhu lainkaan. Hänellä on omat tukijoukkonsa ja mulla omat. Tukijoukkomme saattavat keskustella keskenään, mutta me emme. Nyt näyttää siltä, että hänen tukijoukkonsa eivät enää puhu mulle, ja eivät mun tukijoukot oikeastaan puhu ex-ystävällekään. Kylmä sota on ollut käynnissä jo pitkään. Mua kuitenkin loukkasi tänään, kun luokkalainen tyttö, jonka kanssa olen ollut puheväleissä, ei ollut edes huomaavinaan mua, kun häntä puhuttelin. En yleensä välitä siitä, mitä ihmiset puhuu mulle. En ainakaan paljon, mutta joskus tuntuu, että tämä menee jo vähän liian pitkälle. Mutta olkoot sitten. Itse olin typerys kun haukuin ystävääni selän takana, enkä päin naamaa.

Nyt olin pyrkinyt siihen periaatteeseen, että olen hyvissä väleissä vain niiden kanssa, joiden kans voin puhua suoraan. Tai sit ei ole ollenkaan negatiivista sanomista heistä. Juoruilu on kuitenkin ilkeätä ja saattaa johtaa ikäviin seurauksiin.

Yritän vielä pitää silmiäni hetken auki...Jaksaa, jaksaa, jaksaa.

ZzzZzzZzz